sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lomalla viimeinkin

Viikko ollaan kohta lomailtu kotona 
ja lähinnä oikeastaan Turussa. Kajo on saanut lepäillä, vaikka en tiedä voiko sitä siksi kutsua, kun uudessa paikassa kavereillamme on ollut niin paljon uutta ja ihmeellistä. Yhden jäljen kävin perjantai illalla tekemässä pellolle. Ihania vähän pakkasen kirpeitä aamuja on ollut, nyt vasta kun kotiuduttiin taas takaisin tänne maalle meitä odotti sade- ja tihkusäät.

Ennen syyslomaa käytiin hömppäilemässä rally-tokoradalla, josta tuloksena 90/100p. ja mun tyhmän mokan takia tuo -10. Käännyin yhden käännöksen väärään suuntaan hitsivie. Hauska päivä ja eiköhän me vielä piipahdeta muutaman kerran noilla radoilla kahden hyväksytyn toivossa. 


Käytiin viikko sitten perjantaina pääsykokeissa (Keski-Pohjanmaan Nuorten tokokoirien rinki) ja päästiin sisään. Kiva päästä treenaamaan säännöllisesti porukalla ja ohjauksessa sekä valvovan silmän alla. 








torstai 11. syyskuuta 2014

Onnistumiset ja epäonnistumiset

Koulu on saatu alkuun ja treenaaminen aloitettu. Pikku potku perseelle teki ihan hyvää ja nostatti motivaatiota kummasti - tavoite siis ensikeväälle BH-koe ja mahdollisesti jopa rauniokoe. PK-lajit ovat alkaneet vasta nyt sytyttää muo. Ollaan toista kertaa käyty treenaamassa raunioilla ja Kajo on kyllä mahtava tyyppi!

Kouluun tulon jälkeen haukkumisessa on ollut ongelmia. Metsään mentäessä se on kieltäytynyt haukkumasta. Mulle se koittaa säälittävästi ulista ja kun joku muu on innostanut, hyppinyt, pomppinut yms. namien ja lelujen kanssa, se on kieltänyt koko ihmisen olemassa olon. Mietittiin jossain vaiheessa, ettei tämä johtuisi jotain kiputilasta tai vastaavasta. Kuitenkin mun suurin epäilys kohdistui koirakärryyn jossa matkataan maastoon. Se on yksi meidän ongelma-alueista. Kajo laittaa kaukaa jo jarrut päälle kun näkee kärryn tai aavistaa, että sinne mennään. Se oli tässä syksyn alussa tosi outo aina, kun otin pois kärrystä. Katseli ihan muualle kutsuttaessa ja keskittyminen täysi nolla mihinkään. Levotonta meininkiä. Epäilen, että se on stressiä. Töitä olen tehnyt koulun alusta asti. Joka kerta kun mennään treenaamaan tai muuten vaan kärryille, paljon namia boxiin. Tällä hetkellä Kajo hyppää omatoimisesti kärryyn, jopa hinkuu sinne namin perässä. Tämä tila koitetaan säilyttää ja raunioilla se jo haukkuikin tosi mukavasti treenien jälkeen.

Parin päivän treenit ovat menneet ihan perseelleen. Osittain juoksunartusta johtuvaa ja osittain ihan vaan muuten perseilyä. Eilen kuitenkin ihan super hyvät tokotreenit. Paikkista toisen koiran kanssa. Kestää samasta rivistä luokse kutsuttavan koiran. Piilopaikkiksessa pysyy. Hiukan pientä venkuilua oli pitänyt. Jotain paikallaan kiemurtelua. Muuten omaan silmään ihan jees. Hyviä seuraamispätkiä ja ok hyppy. Kokonaisuudessaan kuitenkin jäi hyvä fiilis. Aina on parannettavaa.

Viikolla käytiin lenkillä ja juoksuttamassa koiria kokoonpanolla Kajo, Saija ja Into. Saatiin auspai seuraa. (Pakko vielä laittaa, että meidän opettajan mielestä ne ovat, kuin veljekset, ahah!)






sunnuntai 10. elokuuta 2014

TK1 Hazelmoor Zlatan

Meidän kesäloman tavoite saavutettuna! Tänään oltiin viimeistä kertaa alokkaassa. Neljä koetta tuli käytyä (Kannus - Kangasala - Tampere - Ylöjärvi). Se yksi kakkonen kolkuttelee siellä jonon etupäässä ja aina välillä ottaa pattiin, mutta ei tässä voi olla muutakuin iloinen enään. Tuomarina meillä siis Tiina Heino. Tiina vaikutti erittäin tiukalta. Pudotti helposti seiskaa huonompaan. Kuitenkin tosi reilun oloinen tyyppi.



Luoksepäästävyys 10 - Pysyi paikallaan.
Paikalla makuu 10 - Pysyi rauhallisena paikallaan. Muutaman kerran vilkuili kanssakilpailijoita. Tuli hyvin perusasentoon.
Seuraaminen kytkettynä 9 - Seurasi kivasti ja käännökset oli ok. Lisää intoa.
Seuraaminen taluttimetta 8½ - Muuten sama, mutta yhdessä kohtaa keskittyminen herppaantui jostain syystä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Ihan ok. Mun mielestä olis voinut mennä vielä nopeampaa maahan.
Luoksetulo 9½ - Perusasento ok. Vauhti ei päätä huimannut.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8½ - Kuullemma otti muutaman askeleen käskyn jälkeen. Näin ymmärsin.
Hyppy 8 - öö, tästä en ollut ihan varma mikä meni vikaan... Mahdollisesti pisteitä lähti, kun tuo eläin ei heti pysähtynyt sijoilleen käskyn jälkeen?
Kokonaisvaikutus 8 - Omistaja kuullemma iloinen, mutta koiralle saisi tulla lisää innokkuutta tekemiseen. Tuomari epäili mun jännityksen vaikuttavan tähän...

ALO1 182,5p KP 4/6 --> TK1



Huomenna takaisin kouluun. Toinen vuosi on alkamassa ja uudet haasteet edessä. Avoin odottaa meitä sitten jossain vaiheessa. Ensin koitan saada tuon eläimen reipastumaan kentällä ja sitten uskalletaan aloittaa treenaaminen kunnolla. Toivonmukaan meidät näkee tokokehissä jo ensi keväänä.

torstai 7. elokuuta 2014

Kesän kalenteri sisältää

Meidän tapauksessa Kannusta, työtä, treeniä ja vähän kisojakin. Kesäloma on näyttänyt menevän silmänräpäyksessä ohi. Tiistaina alkaa koulut ja maanantaina matka takaisin Kannukseen.

Kesän alussa oltiin Kajon kanssa melkein kolme viikkoa Kannuksessa. Osan aikaa tein kennelvuoroja ja siinä välissä päätin viettää aikaa pikkukylässä ihan muutenvain. Kennelvuorot menivät ihan mukavasti ja yhteistreenejä käytiin välillä pitämässä kentällä tai maastossa tilanteen mukaan. Kajo oli tosi pätevä poika hakumetsässä. Jälki sensijaan on edelleen päänvaiva. Enkö tosiaan osaa jäljestää? Tunneilla on mennyt muutaman kerran tosi mukavastikin, mutta heti kun lähden yksin metsään, koko homma leviää käsistä ja touhu menee säätämiseksi. Totesin, että tuon lajin kimppuun en käy yksinäni. Siihen tarvitsen vielä paljon osaavaa neuvoa. Mulla on ollut tämän osaamattomuuden takia asennevamma jälkeä kohtaan. Eli siis, jälki osaavempien käsiin kiitos! Ehkä se motivaatio sieltä jostain löytyy.

13.6. Käytiin kehäilemässä Sastamalan mätseissä. Tuloksella PUN- (Kuvat: Iida Myllymaa). Ihan mukava päivä, vaikka lämpimät ilmat ei mun juttu olekaan. Samana päivänä takaisin Kannukseen, missä tehtiin vielä viikko töitä kennelillä.














Heinäkuussa tein 2vk työssäoppimista Haukkiksessa. Tehtävää oli monipuolisesti, eläinten hoitoa, asiakaspalvelua, hinnoittelua, inventaariota, lastien purkamista ja siinä ohella sai kuolata kaikkea harratusromua, mitä nurkissa ei tietänkään entuudestaan jo pyöri. Parasta tässä kahdessa viikossa oli, että Kajo sai kulkea joka päivä mukana. Se pääsi yllättämään mut todella iloisesti olemalla liiankin nätisti nuoreksi urokseksi. Kaupassa kuullemma ollut juoksukoiria hetki sitten ja kaikki muut hajut päälle, eikä tuo missään vaiheessa edes näyttänyt siltä, että olisi yrittänyt nostaa jalkaa mihinkään. Nukkui vain rennosti ja nuosi väliin "palvelemaan" asiakkaita tiskille.

Loppuajan piti olla lomaa, mutta tuntuu vähän siltä, että lomaa ei ole missään välissä ollut eikä tule. Ensikesäksi mulla on mahdollisesti jo työpaikka tiedossa ja tänävuonna muutama tuuraus jo, joista ensimmäiset 8.-9.8. Mutta sitten, kesän kohokohdat:

1. Mulla on haukkuva hakukoira! En oikeen vielä meinaa sisäistää koko juttua, mutta Kajo päätti todistaa mun sanoman vääräksi ja valheelliseksi. Niin monelle olen jo ehtinyt kertoa, kuinka mun koira ei ikinä hauku. Ikinä ei saa sanoa ei ikinä. Olen innostumisen ja kiihtymisen avulla saanut siltä ulos muutaman haukun ja nyt se on jo muutaman ihmisen hakenut haukun kanssa. Täytyy nyt vaan jalostaa haukkumista pidemmälle ja ottaa erikseen hakua ja ilmoitusta niin ehkä tästä sopasta saadaan vielä hyvä tulemaan!

2. Meillä on toinen ykkönen kasassa. Tämä Matti Myöhäinen sai ilmoitettua apinan Tampereen tokokokeeseen (5.8). Kyllä oli sen arvoista. Tuomarina Ossi Harjula. Etukäteen lueskelin tästä tuomarista ristiriitaisia kommentteja. Toisten mielestä lepsu ja toisten tiukka. Itse sanoisin, että aika normituomari.

Kuva: Monika Tiira
Luoksepäästävyys 10 Nousi, kun tuomari tuli höpöttämään. Keskittyminen vaikutti erittäin herpaantuneelta.
Paikallamakuu 9 Rauhallinen. Vähän vilkuilua, kun toinen koira lähti. Perusasentoon kaksoiskäskyllä. Siitä pisteenvähennys.
Seuraaminen kytkettynä 9½ Omaan silmään haahuilia välissä ja huonot täyskäännökset.
Seuraaminen taluttimetta 9 Sama homma. Kajon huomio kiinnittyi kehän laidassa olevaan pommipentuun, joka aiemmin pullisteli Kajolle.
Liikkeestä maahan 8½ Hidas, muuten ok.
Luoksetulo 9 Tällä kertaa mun paniikkiliike, joka loppujen lopuksi suoriutui ihan hyvin. Perusasento ensimmäistä kertaa kokeessa täysin suora. Vauhti oli hidas.
Liikkeestä seiso 9 Tämä oli ihan ok.
Hyppy 10 Ei mitään pahaa sanottavaan.
Kokonaisvaikutus 9 Tuomari käski vaihtaa erilaisen täyskäännöksen. Haha ja mä kun niin tykkään tosta! Joissain liikkeissä Kajo oli hidas, mistä saatiin myös kuulla. Aika tiukasti sanoi sanottavansa, mutta mun kohdalla kyllä ihan asiasta. Arvosti selvästi kannustavaa ja iloista työskentelyä.

ALO1 183p luokkavoitto 1/5 & KP


Ja jotta nyt tätä meidän perheen hurjaa vahtikoiranvirkaa suorittavaa ei unohdettaisi, niin Poju on saanut viettää välillä rauhallista ja välillä vauhdikasta perhekoiran elämää meillä kotona maalla. Nyt päätin testata omia "trimmaus" taitoja ja lyhensin Pojun turkin kesäkuntoon. (Todisteet alapuolella)







maanantai 4. elokuuta 2014

Pictures

Tänään halusin laittaa kuvapainotteisen kirjoituksen. Huomenna tulee pitempää kirjoitusta kesäloman aikaansaannoksista harrastusten kannalta ja muutenkin kuulumisia meidän laumalta.







lauantai 24. toukokuuta 2014

Tokokoe Kangasalla

Jippiajei! Tänään käytiin Kangasalla tokokokeissa hyvällä menestyksellä. Ilma oli kamalan kuuma ja Kajo vaikutti aluksi lahnalta, mutta paransi tosi kivasti. Mä otin kaikki mahdolliset viilennyskeinot käyttöön. Onneksi koepaikalla oli uittamismahdollisuus. Tuomarina tällä kertaa Marita Packalen.

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10 !!!
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

ALO1 190/200p. luokkavoitto 1/7 & KP


Paikkamakuu oli liike jota panikoin ennen kehää, se on ollut tosi epävarma. Nyt tuo pieni ruskea tyyppi pysyi maassa, jopa silloinkin kun vieressä oleva nousi istumaan ja toinen lähti omistajansa luokse. Seuraamiset näyttivät varmasti laiskalta, mutta suotakoon se näillä ilmoilla. Eipä omakaan jaksaminen huipussaan ollut. Ihan supertyytyväinen olen. Päivän kruunasi se, että tuttavaperheen äiti osti Kajolle aivan ihanan apinapannan mun nimpparilahjaksi.