tiistai 18. joulukuuta 2012

Agility/toko kurssi suoritettu

Jaahas, nyt voisi päivittää sitten loputkin osat 26. päivä alkaneesta 4x agility/toko kurssista.

3.12 - Toisella kerralla treenattiin hyppyjen kiertoa. Mä menin itse siinä kyllä enemmän sekaisin kuin koira, mutta alkukankeuden jälkeen sekin lähti luistamaan. Ja tälläkin kertaa laitettiin rata pystyyn ja mentiin muutaman kerran läpi.

10.12 - Kolmas kerta jäi kokonaan välistä Pojun vatsan tähden. Oksensi muutaman päivän ja taas siitä näki ettei kaikki ollut kunnossa. Onneksi meillä oli kotona viime kerran jälkeen lääkkeet valmiina. Annettiin Pojulle lääkärin määräämää Antepsiinia ja ruuan sekaan Agiocur kasvisrohdosvalmistetta, jota tätäkin saatu eläinlääkäriltä.

17.12 - Viimeinen kerta tällä kurssilla ja tällä kertaa kokeiltiin pussia. Tätä ei olla ikinä aiemmin menty ja mulla oli sellanen aavistus, että Poju pelkäisi pussiin menoa. Muutaman kerran otettiin niin, että ohjaaja piti pussin suuta auki. Suureksi yllätykseksi jouksi pussin läpi ihan innokkaasti! Samoin silloin, kun pussin suuta ei ketään pitänyt. Tämän jälkeen otettiin muutamat toko liikkeet. Kaukokäskyjä harjoiteltiin. Niitä ei ollakkaan paljoa treenattu. Jos itse menin liian kauas, ei suostunut maasta istumaan, läheltä menee jo hyvin, mutta nyt täytyy alkaa hioa tätä liikettä. Lopuksi kasattiin vielä rata ja mentiin muutaman kerran läpi.

Kiva kurssi kaiken kaikkiaan. Ei mitään liian vakavaa ja mukavaa vaihtelua tokon treenauksen ohella. Ilmottauduttiin saman tien tammikuussa alkavaan uuteen kurssiin.


3 kommenttia:

  1. Ihana postaus, Poju on ihana <3

    VastaaPoista
  2. Moikka,

    Bongasin sut tuolta koirat.comin keskusteluista ja huomasin, että olet Kannuksen kennellinjasta kiinnostunut jatko-opiskelupaikkana:) itse olin viikon töissä kannuksen koirahoitolassa tet-jaksolla, kun suunnittelin itsekin sinne lähteväni peruskoulun jälkeen, vaikka jäinkin sitten lukioon kotipaikkakunnalleni. Jos olet kiinnostunut kuulemaan Kannus-kokemuksistani, niin mieluusti kerron lisää esim.sähköpostissa! Oon siis vuoden sua vanhempi koiraharrastajatyttönen keski-suomesta, erityisesti näyttelypuolella kunnostautunut. Lisää minusta, koiristani (tai siis isäni koirista:D) löytyy täältä: http://tassunjlkisydmessa.blogspot.com

    Tuolta löytyy lisää minusta ja oman esittelysivuni lopusta myös sähköposti, jos haluat tutustua tai jakaa koirakokemuksia!:)

    VastaaPoista
  3. Juu. sinne olen tosiaan hakemassa. Minunkin olis tarkoitus mennä Kannukseen tet:iin jos vaan pääsen. Täytyy kattoo ehdinkö s-postia jossain vaiheessa laittaa. Viimeinen lukukausi ylä koulussa vaan vie jonkin verran aikaa!

    VastaaPoista