torstai 4. heinäkuuta 2013

Torstain agility treenit

Näistä agility treeneistä en olekaan tainnut paljoa kirjoitella. Joka viikko kun treenit pidetään, niin ei sitä jaksa kaikkea muistaa ja raapustaa tänne. Tänään kuitenkin oli niin onnistuneet treenit, että pitäähän niistä kirjoittaa! Kouluttajan mielestä me voitiin Pojun kanssa kokeilla jo ihan koko rata putkeen ja jos joku kohta sitten tuottaisi ongelmia, se katsottaisiin erikseen. Rata oli aika yksinkertainen ja helppo, johon sisältyi hyppyjä, putkia, kontakteja (puomi, A), kepit verkkoineen, pituus ja rengas. Poju pysähtyi tosi hienosti kontakteille, jopa A:lle (kontakteilla meillä oli namialusta apuna). Hypyt ja putket menivät hyvin, samoin rengas ja kepit. Kuullemma mun ohjauksetkin olivat hyviä (!). Eli tyytyväisenä sain lähteä pois kentältä. Toiveenahan mulla on ollut saada Pojusta kisakoira, mutta lajin harrastus alkoi niin myöhään, kun elokuussa on muutto Kannukseen ja Poju jää kotiin. Aikaa mulle jää vähän huonosti, koska mahdollisuudet treenata on vain kotona käydessä ja lomilla. Katsotaa. Jos se jää harrastus tasolle niin sitten jää, pääasia, että tämä on, sekä koiralle, että ohjaajalle mieleinen laji ja kummankin iloksi sitä mennään mahdollisuuksien mukaan.

Näillä näkymin lauantaina 6.7 lähdetään Kajon kanssa Forssan mätseihin ja 17.7 Musti&Mirri Cup:in putkiluokkaan Pojun kanssa.

Viestiin sopivaa kuvaa mulla nyt ei ole, mutta jottei ihan tylsä kirjoitus tulisi, niin muutama lähipäivinä otettu kuva lukijoille:


2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Rakastuin tohon sheltti poikaan :D aivan ihana!

    http://sanniswindow.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Herra on pieni sydäntenvaltaaja. :)

    VastaaPoista