lauantai 13. lokakuuta 2012

13.10 Match Show, Sastamala

Vielä ennen paikanpäälle menoa luulin, että näissä mätseissä tulisi olemaan suht vähän porukkaa, mutta mieleni muuttui kun näin kaikki osallistujat! Eli mukavasti oli väkeä paikalle tullut.

Kehät menivät niin, että toiseen meni ensin lapsi&koira, pienet pennut ja pienet aikuiset. Toisessa oli JH, isot pennut ja isot aikuiset. Menin varmuuden vuoksi vielä n. 1h aikaisemmin kehämme oletettua aloitusaikaa (klo. 14.30) ennen. Sinne tosin päästin vasta myöhemmin ja odottelua oli.

Ensin siis pari kehään jossa saatiin sininen nauha. Pojun kanssa pitää nyt aloittaa kunnon treenaus pöydällä oloa varten. Arasti tuomaria, nojasi minuun lähes koko ajan... Seisotus ok, samoin ravaus. Luimisteli taas jonkin verran.

Sinisten kehässä vaihdoin esitys taktiikkaa ja kyllähän ne korvat sieltä tulivat sitten esille. Sinisten nauhakehässä päästiin ensimmäisiksi!

Ja siitä siis BIS-kehään. Täälläkin esiintyminen meni ihan mukavasti ja Poju tekikin mielestäni huomattavan parannuksen. Lopputulos oli siis SIN1 BIS3!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti