sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Poju, Kajo & Luca

Aika tiuhaan tahtiin on tullut kirjoiteltua. No, joka tapauksessa lähdettiin tänään klo 14.00 kohti keskustaa ja minä vielä viimehetkellä sain päähäni, että koirille voisi hakea samalla Siwasta nakkeja treeneihin. Molemmat piskit olivat siis mukana ja tarkoitus oli käydä Alinan ja Lucan kanssa treenaamassa ja samalla koirat pääsivät leikkimään keskenään.

Itse menin vähän liian ajoissa paikalle ja siinä odotellessani otin Kajon kentälle kokeilemaan putkea. Alkuihmetyksen jälkeen poika ihan kivasti jo meni läpi. Sen jälkeen otettiin lyhyitä paikalla olo pätkiä ja sivu/seuraamis treeniä. Alinan tullessa paikalle Luca mukanaan lähdettiin lenkille ja päästettiin koirat vapaaksi pellolle. Hyvin tulivat kaikki urokset toimeen keskenään. Poju tietysti esitti taas viileän rauhallista aikuista, joka ei pentujen touhuihin mene mukaan.




Tämän jälkeen mentiin treenaamaan. Kajo sai odotella katoksessa, kun menin Pojun kanssa ottamaan taas muutaman radanpätkän. Radat meni ihan hyvin. Tänään Poju meni jo huomattavasti rohkeammin keinulle! Hiljaa hyvä tulee. Jonkin ajan päästä käveltiin vielä vanhelle kirkolle, jotta koirat pääsivät uimaan. Toi mun nuorempi paimen näki lokin ja lähti tietty uimaan sitä kiinni. Siinä ei huutelut auttanu. Onneksi lokki lähti loppujen lopuksi lentoon ja Kajo tajus, että olikin jo aika kaukana. Lujaa tultiin takaisin.







Huomasin tänään, että Kajolle oli ilmestynyt "finnejä" mahaan. Keltaisia mätäpaiseita. Voisikohan se olla jonkinlainen allerginen reaktoi jostain, tullut kenties keskiviikkona annetusta rabies-rokotuksesta vai jokin ihan muu? Täytyy katsoa häviääkö itsestään vai käydäänkö eläinlääkärissä näyttämässä.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannustreenit

Heräsin klo 08.00 valmistautumaan treeneihin Alinan ja Lucan kanssa. Oltiin sovittu, että he käyvät hakemassa minut ja sen jälkeen suunnataan Kallialaan. Siellä oli rata valmiina ja otettiin kaksi pätkää. Ennen sitä treenasin Pojun kanssa kontaktia, keppejä ja keinua (keinu osoittautui viime kerran treeneissä hyvin pelottavaksi, joten sitä lähdetään harjoittelemaan ihan pikkuhiljaa). Toiseen rataan sisältyi hyppyjä, putkia ja muuri. Toinen koostui samoista, mutta lisäksi kepit (verkkojen kanssa). Poju oli innolla mukana ja olin tyytyväinen näihin treeneihin. Lopuksi kävimme lenkillä koirien kanssa. Kiitos treeniseurasta Alina ja Luca! Otetaan ehdottomasti uusiksi. Kuvia en tuolta saanut otettua, koska kamera jäi kotiin. Ensikerralla sitten.

Illalla mentiin vielä rannalle koirien kanssa, pääsivät viilenemään järvessä.





Hyvää Juhannusta kaikille!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tyhmästä päästä kärsii koko koira

Kajo meni juuri ennen eläinlääkäriin lähtöä nielaisemaan nuppineulan. Siinä tuli kiire lähteä eläinlääkärille, joka neuvoi sitten syöttämään parsaa. Jos neula vaikka tulisi ulos parsamassan sisässä. Jos neulaa ei saataisi pois meidän pitäisi käyttää Kajo röntgenissä ja todennäköisesti leikkaus olisi edessä. (Eläinlääkäriin menolla oli kylläkin toisenlainen tarkoitus - rokotuksen otto, joka sujui hyvin.)

Matkalla kotiin haettiin kaupasta parsaa. Kotona pääsin keittelemään sen ja poika söi hyvällä ruokahalulla. Tarjosin myös Pojulle, mutta sille ei ihan mikä vaan kelpaa. Aamulla klo 05.00 heräsin tarkkailemaan pennun vointia, joka kakka piti käydä läpi. Kuuden ja seitsemän aikaan Kajo alkoi oksentaa. Vihreetä parsamassaahan sieltä tuli ja toisella kerralla neula! Ei tarvittu lekuria, onneksi. Ja poika täytti 4,5kk.






Olin myös Tuurin miljoonakoira - koiranäyttelyssä, tuli tilattua musta 90e treeniliivi aussie brodeerauksella. Kauan jouduin miettimään malttaako ostaa, mutta sellainen on ollut haaveena kauan, joten kyllä se tuli lopulta tilattua.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Luonnon rauhassa

Kaverini ja hänen siskonsa tulivat meille kylään torstaina. Perjantaina lähdettiin meidän mökille porukalla, minä ja kaverini, sekä siskoni ja kaverini sisko - koiria unohtamatta! Mökillemme on päälle 2km matkaa, joka meni mukavasti kävellen. Perillä koirat pääsivät uimaan ja juoksentelemaan. Lauantaina tehtiin metsä- ja peltolenkki. Hauska katsella, kun pojat nauttivat täysillä!











Illalla lähdettiin kotiin päin. Jatkoimme lauantai-iltaa käymällä näköala tornilla. Kajo oli siinä vaiheessa jo niin väsynyt, että jätin pojan kotiin, mutta Poju pääsi mukaan. Tornille päin mennessä vastaamme tuli muutama aikuinen, jotka olivat jo siellä käyneet ja samalla kysyivät minulta oliko koiranikin kiipeämässä ylös ja minun vastatessa kyllä, naureskelivat, että miten mahtaa tulla alas. Heh, Poju oli ensimmäisenä torniin kiipeämässä (ja enimmäisenä tulemassa myös alas). Itselläni puolessa välissä jo vähän korkean paikan kammoa, mutta ylös asti mentiin!











Paljon on tapahtumaa suunnitteilla. Huomenna käydään varmaankin Kajolle ottamassa vielä rokotus, joku päivä saadaan treeniseuraa Pojun kanssa agilityyn ja Kajon kanssa ekat mätsit olisivat kohta edessä.

Lopuksi vielä - Jatko-opiskelun tulokset tulivat 13.6  ja minä suuntaan Kajon kanssa syksyllä Kannukseen (kennellinjalle)! 12.8 eteenpäin blogi kertoo siis minun ja Kajon elämästä Keski-Pohjanmaalla.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Sheltti seuraa

Eilen käytiin Kallialan koululla miittaamassa Valto shelttiä. Itse otin molemmat koirat mukaan. Tarkoituksena oli käydä ottamassa Kajolle samalla reissulla rokotus. Kajo oli tietysti heti innoissan uudesta koirakaverista ja kohta oli pystyssä kamala ralli pitkin pihaa. Poju tylsänä seurana laahusti pitkin puskia haistelemassa hajut.







Väsähtäneitä koiria olivat leikin jälkeen. Kiitos seurasta Ellille ja Valtolle!
Eläinlääkärissä koirat käyttäytyivät hyvin ja hienosti meni myös rokotuksen anto. Otettiin samalla Pojulle rokotukset kuntoon. Raukkaa pelotti jonkin verran, mutta hyvin se meni.

Poju 3v






sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesäfiiliksiä

Kesäloma alkoi (!) ja itse olen ollut kolme päivää kesätöissä ja tämän takia koirat jääneet vähän vähemmälle. Nyt kuitenkin saan taas panostaa niihin täysillä ja suunnitelmia on jo Pojun sekä Kajon päänmenoksi, lenkkeilyn, treenien, uimisen ja mökillä käynnin lisäksi. Hyvällä tuurilla päästään myös katsomaan muutamaa koirakaveria tässä kesäkuun alkupuolella!








Huomenna olisi tarkoitus käyttää Kajo eläinlääkärillä rokotuksella, Pojukin taitaa päästä mukaan sivusta katselijaksi. Toivotaan, että Kajo on reipas poika.

Pojun kanssa käyttin torstaina ekaa kertaa agility ryhmässä. Harjoteltiin kontakteja, joita ei ollakkaan paljoa ennen menty. Idea kuitenkin oli selvä ja nopeasti poika alkoi tajuta miten mennään, siitä on hyvä jatkaa. Pientä radan pätkää myöskin kokeiltiin. Niin ohjaajaan kuin koiraankin tarvitaan lisää vauhtia. Kajo pääsi mukaan seuraamaan treeniä. Nostin sen sylkkyyn ja pääsi katsomaan kun toinen koira treenasi, siitäkö se vasta innostui, selvästi Kajoa kiinnostava laji!

Kajo leikki ihan innoissaan meidän pihassa olevan pressun päällä johon oli kertynyt vettä. Ruopi ja kieritteli pitkän aikaa. Tässä todiste:


Päivällä aloin katsella, että Kajon maha oli pyöristynyt jonkin verran ja poika on varmaan saanut liikaa ruokaa. Nyt iltaa kohden turvotus on laskenut, mutta varmasti on ollut tukala olo.

Aika on mennyt nopeasti, Kajokin tulee jo 4kk. Sekä rakas pieni lammaskoirani täyttää huomenna 3v! Jos ehdin niin kirjoittelen jonkinlaisen romaanin pienen paimenen elämästä.