tiistai 9. huhtikuuta 2013

Jo kaksi paimenta!

Nyt on kolme päivää siitä, kun haettiin uusi tulokas kotiimme. Meille siis kotiutui 5.4 australianpaimenkoira Kajo. Tästä olisi nyt sitten tulossa itselleni harrastuskoira, joka lähtee mukaani eli ihan mun omaksi tämä tuli.

Kajo haettiin Tampereelta Hazelmoor kennelistä. Kotimatka sujui ihan mukavasti. Alkumatkalla poika kitisi, mutta nukahti nopeasti ja nukkui koko loppumatkan.
Ensimmäisen yön nukuin lattialla patjalla ja poika tuli pääni viereen nukkumaan. Aamulla herätti mut siinä 6-7 aikaan. Pojun kanssa ovat tulleet tosi hyvin toimeen. Tänään Poju jopa leikki Kajon kanssa ensimmäistä kertaa. Kissat ovat käyneet tutkimassa pentua tämän nukkuessa ja nopeasti todenneet, ettei siitä sen pahempaa vaaraa ole. Kajo katselee kissoja nätisti vähän matkan päästä.

Nyt olen nukkunut ihan omassa sangyssä ja Kajolla on häkki sänkyni vieressä, mihin saa halutessaan mennä. Viime yö meni tosi hyvin, eikä pissojakaan ollut tehty sisälle yön aikana!

Pantaan meillä on vielä jonkin verran totuttelemista, mutta kyllä tuo tuosta kohta oppii, että panta on ihan normaali juttu, eikä siitä pidä ottaa sen enempää häiriötä. Luoksetuloa ollaan pienestä pitäen harjoiteltu ja ihan kivasti se jo tulee kutsusta. Tästä se lähtee!







Lisäsin Kajolle omat sivut, mistä löytyy myös tietoa pojasta. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti