perjantai 25. lokakuuta 2013

Haaste osa 2.

Nyt kirjoittan Ninjan antaman haasteen. Valitettavasti olen tylsä ja vastaan ainoastaan kysymyksiin ja voishan sitä jotain itsestäkin kertoa. En kuitenkaan nyt keksi uusia kysymyksiä, vaan teen sen joskus muulloin jos innostus iskee.

Säännöt:

-  Kerro 11 asiaa itsestäsi
 - Keksi 11 uutta kysymystä 
 - Haasta 11 bloggaajaa 
 - Kerro bloggaajille, että haastoit heidät


 - Vastaa haastajan 11 kysymykseen 

11 asiaa minusta

1. Yleensä olen iloinen ja tällöin nauran paljon.
2. Pituutta löytyy n. 159cm
3. Hiustenväri punaruskea.
4. Syön erittäin vähän lihaa (punaista lihaa tai kanaa).
5. Väreissä suosin eniten maanläheisiä, kuitenkaan mitään lempiväriä minulla ei ole.
6. En siedä flexejä.
7. Olen ollut vuoden karkkilakossa.

8. Inhoan porkkanasalaattia.
9. Haaveilen jääväni tänne Pohjanmaalle, kun koulut on käyty loppuun.
10. Minulle iskee silloin tällöin pentukuume, vaikka tuo 8kk vanha teiniriiviö tuossa jaloissa pyöriikin.
11. Puhelinkammoisena toimin nyt asiakaspalvelussa.



Haastetuille kysymyksiä.


1. Lempitokoliike koirasi mielestä?

- Hmm. Kajon mielestä paras tokoliike taitaa tällä hetkellä olla kapulan pitäminen. 

2. Kuinka monta iltaa sinulla menee viikossa koiraharrastusten parissa?

- Lähes joka ilta omatoimista treenaamista, kursseilla käyn kerran tai kaksi viikossa, joskus on vähän pidempiä taukoja.

3. Käykö koirasi säännöllisesti hierojalla? 

- Ei käy.

4. Mitä koirarotua et koskaan haluaisi itsellesi?

- Englanninbulldoggia.

5. Mistä olet luopunut koiraharrastuksesi takia?

- Osittain kavereiden näkemisestä, tai kyllähän niitäkin tulee nähtyä, mutta varmasti harvemmin.

6. Onko sinulla jokin lempikoiratarvikekauppa? Mikä?

- Musti&Mirrissä tulee ainakin käytyä usein, mutta eipä minulla mitään suosikkikauppaa ole.

7. Mitä koiratapahtumia haluaisit lisää kotipaikkakunnallesi? 

- Möllitokoja, mätsejä ja agiepiksiä.

8. Mikä on parasta koiraharrastuksessa?

- Onnistuminen ja uudet ihmiset.

9. Mitä koirasi ovat opettaneet sinulle?

- Kärsivällisyyttä ja kaikkea muuta mahdollista.

10. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.

- Iloinen, rauhallinen (yleensä) ja ujo.

11. Mitä radiokanavaa kuuntelet mieluiten? Olettaen, että kuuntelet radiota. ;) 

- Aika vähän on tullut kuunneltua, mutta jos kuuntelen niin suomipoppia.

Kiitos vielä haasteesta!


Loppuun vielä loput kuvat ja tapahtumat syyslomalta. Lauantaina käytiin Alinan ja Lucan kanssa lenkillä ja treenaamassa. Treenattiin mm. paikkista. Ihan kivasti nuo meni vaikka huomaa, että aika laiskasti olin syysloman aikana tehnyt mitään. Muuta ihmeellistä ei tapahtunut, me otettiin rennosti! :-)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti