keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Paluumarssi Pohjanmaalle







Syysloma vietettiin loppuun ja nyt on palattu takaisin Kannukseen. Lumi oli maassa ja ilma kylmä, mutta tykkäsin. Nyt kuitenkin tämän päivän aikana on satanut sen verran paljon, että lumi alkaa sulaa pois ja maa on täynnä loskaa. Kennelviikko sujuu ihan yllättävän hyvin ja vielä ei tunnu pitkät päivät kovin raskailta. Katsotaan muuttuuko mieli vuoron loppuun mennessä. Kajo on päässyt mukaan kentsulle, missä se viettää päiväänsä häkissä Jedi belgin kanssa. Siellä ne pojat tapittaa silmät pyöreinä, kun omistajat menevät ohi hoitokoiriensa kanssa.

Onneksi kerettiin eilen käydä ulkoiluttamassa kameraa, kun vielä oli loistava sää! Kajo ja Jedi pääsi riehumaan pellolla. Vauhtia riittää...





...ja myöskin vaarallisia tilanteita, nimittäin tuon pienen pieni roikale päätti juosta minut kumoon tuossa pihassa. Onneksi ei käynyt pahasti... kummallekkaan.

Nyt koitetaan selvitä kunnialla kentuvuoro loppuun ja katsotaan mitä keksin tuon koiran päänmenoksi, niin hiljaista tuolla harrastuspuolella ollut. Minulle oli myöskin vielä yksi haaste, jonka voisin lähiaikoina raapustaa.

2 kommenttia:

  1. Ihania ku on nii raikkaita kuvia :) Pystysköhä sitä joululomalla taas näkemää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en ole ehtinyt vielä mitään suunnitella, laitetaan harkintaan! :)

      Poista