sunnuntai 26. toukokuuta 2013

25.5 Harjavalta RN

Heräiltiin lauantai aamuna kuuden aikoihin ja lähdettiin ajoissa kohti Harjavaltaa. Näyttelypaikan löysi todella helposti ja kehä 1 kohdalle jäätiin odottamaan omaa vuoroa. Pojulla tapansa mukaan oli paljon asiaa. Kehässä se seisoi ihan kohtalaisesti, samaten ravasi. Pöydälläkin oli nätisti.

Arvostelua laitan, kun jaksan (taitaa olla vielä edellisenkin näyttelyn arvostelu kirjoittamatta, otan tässä joku päivä molemmat eteeni ja suomennan)

Tuloksena AVO EH








Ollaan käyty mökillä koirien kanssa, molemmat ovat osoittautuneet vesipedoiksi! Poju uskaltautui ensimmäisenä ja Kajo tottakai hyppäsi isoveikan perässä. Hienosti käyttäytyvät nykyään lenkeillä yhtäaikaa. Aika vaivattomasti pääsen molempien kanssa yksin menemään. Kajon kanssa on jatkettu treenaamista, niin perusasioita, tokon alkeita, kuin näyttelyitäkin (ostin sille näyttelyhihnan!). Sivulle tuloa ja askeleen-pari seurausta ollan otettu. Sivulle hakee jo kivasti paikkaa. Enää ei tarvitse vetää namin perässä viereen. Mukavasti poika oppii uutta vaikka jääräpäinen onkin. Kohta saa viimeisenkin rokotuksen kuntoon ja harkinnassa onkin jo ensimmäinen mätsi. Kajo täytti 15vko.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti